Dekaanit
Dekaanit toimivat oman osastonsa johtajina sekä kehittävät ja valvovat osastonsa toimintaa ja vastaavat sen tuloksista. Dekaanit ovat Sibelius-Akatemian johtoryhmän jäseniä.
Kaarlo Hildénin ja Elina Laakson toimikausi on 1.8.2011–31.7.2013.
| | Dekaani Kaarlo Hildén
| ||
| | |||
| | Dekaani Elina Laakso
| ||
Kaarlo Hildén on ollut Hanasaaren ruotsalais-suomalaisen kulttuurikeskuksen ohjelmajohtajana vuosina 2007–2010. Aiemmin hän oli seitsemän vuotta koulutusjohtajana Helsingin ammattikorkeakoulu Stadian musiikin koulutusohjelmassa. Hän on toiminut pianonsoiton, vapaan säestyksen ja musiikinteorian opettajana mm. Sibelius-Akatemiassa ja Helsingin konservatoriossa. Hildén on koulutukseltaan musiikin maisteri.
Elina Laakso on toiminut Sibelius-Akatemian Kuopion osaston johtajana vuosina 1999–2004 sekä vuodesta 2008 alkaen uudelleen. Vuodesta 1997 hän on ollut tuntiopettajana ja 1999 alkaen kirkkomusiikin lehtorina Kuopion osastolla. Laakso on ollut kymmenen vuotta kansainvälisen musiikkikasvatusjärjestö ISME:n luottamus- ja organisointitehtävissä. Laakso on suorittanut Sibelius-Akatemiassa kanttori-urkurin sekä musiikinopettajan tutkinnon.

