Hae nuorisokoulutukseen
Sibelius-Akatemian nuorisokoulutus toteuttaa valtakunnallisesti tärkeää kulttuuritehtävää. Sen tavoitteena on saada musiikillisesti kyvykkäimmät nuoret jo ennen korkeakouluikää mahdollisimman korkeatasoisen musiikkiyhteisön ja musiikillisen oppimisympäristön piiriin. Nuorisokoulutuksella on merkittävä vaikutus Sibelius-Akatemian koulutuksen ja taiteellisen toiminnan saavuttamiin tuloksiin, ja moni nuorisokoulutuksessa opiskellut jatkaakin Sibelius-Akatemiassa myös tutkinto-opiskelijana.
Nuorisokoulutus on tarkoitettu Suomessa koulua käyville nuorille, joilla on erittäin hyvä musiikillinen koulutettavuus. Opiskelijoille laaditaan yksilölliset nuorisokoulutuksen opintosuunnitelmat, joissa otetaan musiikillisen koulutuksen tavoitteiden rinnalla huomioon myös peruskoulun ja toisen asteen koulutuksen oppimistavoitteet. Oppivelvollisuusiän jälkeinen nuorisokoulutus on aina myöhempään korkeakoulutasoiseen musiikkikoulutukseen tavoitteellisesti suuntautuvaa. Koulutuksen vastuuopettajana toimii Jussi Siirala.
Seuraava haku nuorisokoulutukseen
Hakuaika nuorisokoulutukseen on 5.-16.3.2012. Sähköinen hakulomake julkaistaan tällä sivulla maaliskuussa.

