Musiikkikasvattaja - pedagoginen monitaituri mukana arjessa
Musiikkikasvatuksen aineryhmän tarjoamalla tietotaidolla on laaja ja luotisuora kytkentä suoraan suomalaisten arkeen. Sibelius-Akatemiassa koulutettuja ammattilaisia tapaa esimerkiksi lähikoulun musiikinluokassa tai tutkimassa sitä, kuinka musiikki voi lisätä ikäihmisten hyvinvointia hoitoyksiköissä. Musiikkipedagogin ammattitaito punnitaan päivittäin kohtaamisissa hyvin erilaisten ihmisryhmien kanssa: musiikkikasvatuksen opiskelijat valmistuvat musiikinopettajiksi muun muassa kouluihin, musiikkioppilaitoksiin sekä varhais- ja aikuiskasvatuksen oppilaitoksiin.
Musiikkikasvatuksen opinnot aloittaa vuosittain noin 25 opiskelijaa, joista 4-5 ruotsinkielisessä koulutuksessa. Opintoja kantaa kolme perustekijää: muusikkous, pedagoginen ajattelu ja tutkimus. Yhteisenä päämääränä on antaa työelämän eväiksi laaja musiikillinen yleissivistys, musiikkiaineiden hallinta ja oma pedagoginen näkemys. Ihmisen musiikillista kasvua tarkastellaan yhtenäisenä jatkumona musiikkileikkikoulusta ja musiikin varhaiskasvatuksesta post doc –tutkijaksi saakka.
Tutkimus vie pedagogista asiantuntijuutta eteenpäin
Musiikkikasvatuksen aineryhmässä paitsi opiskellaan monipuolista muusikkoutta ja musiikinopettajuutta, myös kehitetään alaa aktiivisesti tutkimalla opettamisen ja oppimisen monia muotoja ja mahdollisuuksia. Sibelius-Akatemian musiikin aineryhmä onkin aktiivinen ja vetovoimainen tutkijayhteisö, joka on jäsenenä kansainvälisissä ja kansallisissa verkostoissa kuten Nordplus , NNMPF ja Hollo-Instituutti. Tutkijat työskentelevät tai ovat mukana useissa musiikkikasvatusta edistävissä ja tutkivissa projekteissa, joista osa on yhteistyöhankkeita usean eri instituution kanssa, osa taas omia opetus-, kehittämis- tai tutkimushankkeita.
Visio 2014Vuonna 2014 Sibelius-Akatemian musiikkikasvatuksen aineryhmä
|

