Musiikin johtaminen
Sibelius-Akatemian orkesterin- ja kuoronjohdon opiskelu pohjautuu opiskelijoiden valmiiksi vankalle musiikilliselle osaamiselle. Opiskelijat ovat usein jo musiikin alan ammattilaisia, jotka ovat hankkineet kannuksensa omissa instrumenteissaan, työelämässä tai esimerkiksi kandidaatin- tai maisteritutkinnon muodossa, ja haluavat johtamisopinnoin syventää ja laajentaa osaamistaan.
Yliopistotasoisen johtamisaineiden opiskelun arki on tiivistä yhteistyötä opettajien ja opiskelijaryhmän sekä harjoitusorkesterin- tai kuoron välillä. Eri orkesterit ovat osa tätä koulutuspakettia. Opiskelija voi erikoistua orkesterin-, puhallinorkesterin- tai kuoronjohtoon. Musiikin johtamisen aineryhmä vastaa myös Sibelius-Akatemian kamarimusiikki- ja esiintymisvalmennuksen tarjonnasta sekä säestyksestä.
Kamarimusiikki
Sibelius-Akatemiassa opiskelee vuosittain 60-70 kamarimusiikkiryhmää. Lukuvuoden 2011-12 tärkeä tähtäin on maalis-huhtikuun vaiheessa 2012 järjestettävä kamarimusiikkiviikko, jonka aikana kuullaan opiskelijoiden kamarimusiikkikonsertteja uuden Musiikkitalon Camerata-salissa, R-talon konserttisalissa ja kamarimusiikkisalissa. Opiskelijoilla on myös mahdollisuus esiintyä kuukausittain matineoissa Camerata-salissa ja R-talon kamarimusiikkisalissa. Kamarimusiikkikokoonpanot osallistuvat myös Erik Bergmanin 100-vuotisjuhlavuoteen kamarimusiikkikonsertilla marraskuussa 2011.
Viikoittaisen kamarimusiikkiopiskelun lisäksi lukuvuoden aikana järjestetään neljä kamarimusiikkiviikonloppua Järvenpään Kallio-Kuninkalassa sekä yksittäisiä lyhyitä mestarikursseja vierailevien opettajien ohjauksessa.
Säestys
Sibelius-Akatemiassa olennainen osa instrumenttiopintoja on soittimen ohjelmiston opiskelu ja esittäminen myös kamaripianistin eli säestäjän johdolla. Tässä tehtävässä toimii tällä hetkellä yhteensä 21 pää- ja sivutoimista pianistia. Heidän kanssaan opiskelija tutustuu teosten partituurin rakenteisiin ja harmonioihin. Ammattipianistin kokemus tukee myös esiintymisiä niin matineoissa kuin tutkinnoissakin.

