Harmonikka, kitara, kantele

Harmonikan, kitaran ja kanteleen korkeakoulutus Sibelius-Akatemiassa tukee opiskelijoita huippulaatuisen taidollisen ja tiedollisen ammattitaidon saavuttamisessa ja yksilöllisessä taiteellisessa kehityksessä. Kansainvälissäkin vertailussa huipputasoisen opetuksen yhtenä tavoitteena on nostaa monivivahteisten ja –tahoisten instrumenttien asemaa konserttisoittimina. Taiteellisen toiminnan tuloksia voi kuulla muun muassa Sibelius-Akatemian järjestämissä konserteissa sekä festivaaleilla, kiertueilla ja kilpailuissa Suomessa ja maailmalla. Sibelius-Akatemiassa opiskelu tarjoaa pitkäjänteisen, korkeaan ammattitaitoon valmistavan opintokaaren aina nuorisokoulutuksesta tohtorintutkintoon saakka.

Sibelius-Akatemian harmonikkakoulutusta pidetään kansainvälisesti yhtenä alansa merkittävimmistä. Tästä ovat vahvana osoituksena lukuisat kansainväliset kilpailuvoitot, taiteilijaurat ja opetusaktiviteetit. Paitsi solistisia ja kamarimusiikillisia taitoja opetuksessa edistetään erityisellä intensiteetillä opiskelijan valmiuksia varhaispedagogiikasta yliopistotasolle. Leimallista Sibelius-Akatemian harmonikkalinjan työskentelylle on ajan hermolla oleminen. Viime vuosina opiskelijoilla on ollut mahdollisuus myös laajentaa muusikkouttaan mm. vapaan säestyksen ja improvisoinnin kursseilla. Harmonikka täysipainoisena taiteellisena ilmaisuvälineenä on vielä nuori soitin, ja koko toiminnan perustana onkin ollut laaja-alainen yhteistyö suomalaisten säveltäjien kanssa.

Klassisen kanteleen instrumenttiryhmä aloitti toimintansa vuonna 1987. Yksikölle on muodostunut valtakunnallisesti keskeinen tehtävä kantelemusiikin vaalimisessa ja uudistamisessa. Opiskelun ytimenä on monipuolisen instrumentaalisen taidon ja taiteellisen näkemyksen kehittäminen. Muita keskeisiä sisältöjä ovat kamarimusiikki, pedagogiset taidot, vapaa säestys ja kanteleen perinteeseen tutustuminen. Opiskelijoilla on usein mahdollisuus työskennellä myös elävien säveltäjien kanssa. Monet opiskelijat ovat kehittäneet taitojaan myös oman musiikin tekemisessä. Tämä on paljolti Sibelius-Akatemian kanteleensoiton opettajien ja opiskelijoitten rohkean ja tämän päivän työelämän tarpeisiin vastaavan tutkintouudistustyön ansiota. Ensimmäinen taidemusiikkiin erikoistuneiden kanteleensoiton ammattilaisten sukupolvi toimii aktiivisesti mm. uuden taidemusiikin kentällä ja pedagogisissa tehtävissä. Sähkökantele ja sen uusien ilmaisukeinojen innovointi on koulutuksen uusimpia alueita.
 

Kitarakoulutuksen päämääränä on korkea taiteellinen ja instrumentaalinen osaaminen yhdistyneenä vahvoihin pedagogisiin taitoihin. Kokeneen opettajakunnan ja opiskelijoiden vuorovaikutuksessa perinteet ja taito välittyy usein sananmukaisesti kädestä käteen. Kitaran osalta on tärkeää myös kohottaa sen osaamisen taiteellista tasoa entisestään, onhan kitarakin klassisessa musiikkielämässä yhä sangen uusi tulokas. Työelämän tarpeet otetaan koulutuksessa huomioon yhtäältä pyrkimällä korkeaan taiteelliseen tasoon ja toisaalta pedagogiikan alueella. Opiskelijoilla on myös mahdollisuus soittaa sivuaineenaan sähkökitaraa tai muita käytännön musiikkielämässä tarvittavia soittimia kuten mandoliinia tai banjoa.